En ole pessimisti, mutta väsyneenä unohdun liian helposti murehtimaan kaikesta, mikä voisi mennä pieleen kohta tai kolmen vuoden päästä. Viime viikkoina olen ollut voimaton ja surullinen. Sain kerran neuvon, että huolien iskiessä pitäisi keskittyä kuvittelemaan, miltä asiat näyttävät, kun kaikki onkin mennyt hyvin. Toinen tapa ohjata mieli huolista oikeaan suuntaan on keskittyä hyvään hetkessä, jossa on.

Päätin ajatella asioita, joista olen tänään ollut onnellinen. Tätä kirjoittaessa kello on tosin yksi (päivällä), ja heräsin kymmeneltä – aikaa ei siis ole kulunut montaakaan tuntia.

Onnellisuustekijä nro 1: nukuin pitkään. Elämäni rakkain olento valvotti aikanaan äitiään ensimmäiset viisi vuottansa ja välillä tuntuu, että kerään tuon ajan kertynyttä univajetta edelleen takaisin. En ihan tiedä, olenko aamunvirkku vai -torkku, mutta nukkua tykkään. Onnea on saada herätä vasta silloin, kun kroppa tuntee levänneensä. Tänään siihen tarvittiin aamun tunteja.

Heräsin hiljaisessa kodissa. Kaksiteräinen miekka tämäkin, koska lasten lähtiessä toisiin koteihinsa tyhjä koti ja kaipuu tuntuvat sydänjuurissa asti. Tänään myös mieheni oli lähtenyt töihin aikaisin. Hiljainen koti täyttyi oman tilan tarpeella (ja musiikilla, jota muu perhe ei juuri arvosta).

Olemme kohta asuneet täällä vuoden. Koti rakentuu pienistä palasista hiljalleen, mutta silti olen tästä paikasta joka päivä onnellinen. Se on antanut uusioperheellemme turvallisen ja puolueettoman paikan jatkaa kasvamista yhteen, ja suojaa meitä ulkomaailman myrskyiltä. Eroman ”Huomenta maailma” -kappale on syystä kuunnelluimpien listallani.

Pian koti saa ensimmäisen joulukuusensa. Viime vuonna sitä ei vielä viitsitty hankkia, koska muutimme muutama päivä ennen joulua. Tilaa olisi kyllä ollut, koska sohvat saapuivat vasta välipäivinä.

Kotimme onni on myös kirjahylly. Elin monta vuotta ilman sellaista, kirjat sullottuina muuttolaatikoihin. Iso osa on varastossa edelleen, mutta olen päättänyt antaa kodin mukaisesti myös hyllylle luvan kasvaa vähitellen. Tänään kävin kirjastossa hakemassa siihen muutaman lainateoksen lisää. Onnellisuushetki sekin: kulkea hiljaisessa salissa hyllyjen ja sanojen välissä.

Palattuani kotiin tein valkosipulipastan ”pitkän” eli 25 minuutin kaavan mukaan. Poistin valkosipulin kynsistä kitkerän ytimen ja keitin kynnet pehmeiksi. Pastan keittyessä surrautin pehmenneet kynnet öljyn, suolaisen keitinveden ja hippusen chilirouhetta kanssa tasaiseksi emulsioksi. Valutin sen pastan joukkoon ja raastin mukaan PALJON parmesaania.

Rakastan ruoanlaittoa. Tänään olin onnellinen niin pastasta, valkosipulista, Maldon-suolasta, parmesaanista kuin Microplane-raastimestani ja Bamix-sauvastani.

(Itseironinen välihuomautus: näytän omineen kotimme keittiövälineitä. Ne ovat koko perheen, mutta näköjään eniten käyttävä kutsuu niitä omikseen.)

Materiaonni suolasta ja raastimesta voi helposti kuulostaa pinnalliselta. Pidän kuitenkin ajatuksesta, että esineet tai asiat, jotka mieltäni tänään onnellistivat, osoittavat, etten ota niitä itsestäänselvyyksinä.

Teenpä ruoan välineellä tai toisella, teen sen myös sekoituksella tuuria ja taitoa. Niin paljon kuin olen ruokaa elämässäni tehnyt, olen edelleen lapsellisen riemuissani, kun ruoka onnistuu. Niin kävi tänäänkin.

Onni kasvaa, kun näkee toisen nauttivan ruoasta. Syödessäni pastaa mietin, että puolisoni olisi pitänyt siitä tavalla, jolloin hän maistaessaan katsoo minuun herkistyen, on hetken hiljaa ja sitten sanoo: ”oot sä vaan taitava”. Yleisön puuttuessa herkistelin tänään ihan keskenäni.

Ruoan tasapainoksi illalla odottaa treeni. Onni on, että olen löytänyt (haastavan mutta) rakkaan treenimuodon. Aivotyötä tekevälle on palauttavaa, kun tarvitsee vain tehdä käskyn mukaan, ja keskittyä liikkeen oikein tekemiseen. Hetki on yhtä aikaa tyhjä ja täynnä. Ihanaa on sekin, ettei treenin jälkeen ole yksin punaisen naamansa kanssa.

Nyt istun kirjoittamassa tätä tekstiä. Hetken päässä odottaa aika äitini kanssa, sen jälkeen treeni ja illemmalla rakkaan syli. Viikonloppuna saan jakaa aikaa ja ajatuksia sielukkaan ystäväni kanssa. Sunnuntaina koti ja sydän täyttyvät taas pienimmän tärkeimmän palatessa kotiin.

Onnea. Sitä on.