On kevään ensimmäinen päivä. En tarkoita vain maaliskuun alkua kalenterissa, vaan tunnetta siitä, että yksi pitkä talvehtiminen on kääntymässä kevääseen.

Olen kahlannut läpi uupumuksen. Se sai alkunsa vuosia sitten. Peitin sen (itseltäni ja muilta) ajoittain hyvin ja ajoittain hyvin huonosti. Luulin useasti jo ylittäneeni sen – ja sitten tajusin, etten ollutkaan.

Talvi oli pitkä, se kesti monta vuotta. Kolasin lunta kuutiokaupalla, ihan kirjaimellisestikin: omakotitalon piha tarjosi mahdollisuuden työstää tunteita ja lunta aamuin illoin. Kun vihdoin löysin kyvyn sanoa, etten osaa tai jaksa, löysin tukeni rakkaista. Löysin myös terapeutin, jonka tuella kohtasin itseni – saman henkilön yhden kysymyksen tuloksena hommasin myös vähemmän kolausta vaativaan kaupunkikotiin kirjahyllyn (koska tajusin rakkaiden kirjojen maadoittavan oloani kotona). Rämmin lumessa keskellä kesääkin – ja ylisuoritin myös paranemista todella ansiokkaasti.

Parin viime viikon aikana ajatukseni ja elinvoimani ovat virranneet kirkkaampana kuin aikoihin. Vuosiin. Pelottaa melkein sanoa ääneen, kuinka onnelliselta olo voi tuntua pitkän sumun jälkeen.

Olen nukkunut paljon. Hakeutunut iltaunille aikaisin – ja nukkunut 10-11 tuntia yössä. Olen antanut sosiaalisen minäni levätä riittävästi. Vetäytynyt ihmisiltä, kun siltä on tuntunut. Ja tavannut rakkaita, kun siltä on tuntunut. Olen kirjoittanut asioita muistiin. Olen kirjoittanut muutenkin paljon. Lukenut, tanssinut ja laulanut (eniten kotona yksin ollessa).

Olen ideoinut töissä ja kotona. Saanut asioita aikaan kevyemmin. Sanoittanut rajoja ja tahtoa, pelkäämättä. Ollut nokkela, ollut läsnä. Olen hymyillyt, sielusta asti. Olen tuntenut olevani taas minä. Mikä ihana jälleennäkeminen! Missä oot ollut? Mitä sulle kuuluu?

Ja samaan aikaan katsonut peilikuvaani miettien, että jotain uutta tuossa naisessa on. Energia ja rauha, kerrankin käsi kädessä.

Yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä tuli viikonloppuvisiitille ja oli totisesti osannut valita oikean kirjan tuliaisiksi. Katherine Mayn Wintering vangitsee lukijan pysähtymisen viisauteen. Siihen, että talvehtimiskaudet elämässä tulevat ja menevät – ja että niistä voi löytää myös rauhaa ja voimaa. Kesä on tulossa ennemmin tai myöhemmin. Kirjoittajan mukaan meillä suomalaisilla on kuulemma intuitiivinen taito tähän, koska syksyn tullen ryntäämme varastoimaan ruokaa talven varalle. Noh, tällä muumilla ainakin riittää vielä oppimista, oli intuitiota tai ei.

En osaa vielä talvehtia viisaasti. En ole edes tunnistanut talveani sen tapahtuessa. Ihanaa on tuntea kevään tulo sielussa asti.