Kävin eilen vuosittaisessa näöntarkastuksessa. Istuin optikon penkissä silmätysten keski-ikäni kanssa. Ikänäkö on tullut jäädäkseen – ja ironista kyllä, se kehittyy ilman pienintäkään panostusta! Jäljelle jää vaihtoehto hyväksyä huononeva näkö ja panostaa (vihdoin) silmien hyvinvointiin. Tällä arjen sivulla ihmetellään ikänäköä, suhdetta huonoon näköön – ja myös sitä, miksi päädyin vuosisopimukseen optikon kanssa (eli liisaamaan rillit).

Silmäni ovat sinivihreät – vasen hieman oikeaa vihreämpi. Nuori aikuinen minäni piti (aiheettomasti) silmiään pieninä, kunnes yksi kohteliaisuus Kaskenmäen kesäkämpässä 2006 muutti näkökantani. Kiitos Eeva.

Hieman vihreämpi vasen silmäni ei koskaan kehittynyt näkemään kunnolla. Se myös karsastaa hieman, koska ei pysy oikean perässä. Sain ensimmäiset silmälasini jo ennen kouluikää, mutta käytin niitä harvoin. Laiskaa vasenta silmää kun kompensoi lentäjänäköinen ylisuorittaja, oikea silmä.

Ylisuorittaja olen itsekin, lapsena olin sitä näennäisen tyhmissä asioissa. Silmälääkärillä sai valita, kummalla silmällä näkötesti aloitettiin. Valitsin aina oikean silmän, jolla näin pienimmätkin präntit. Samalla opettelin ylempää rivin, jonka ajattelin olevan sopiva vasemmalle silmälleni, ja jota en todellisuudessa olisi nähnyt kunnolla.

(Kuin sahaisi oksaa itsensä alta, terkuin viisaampi ja vanhempi minä).

Säästin laserleikkausta varten, kunnes lääkäri avasi silmäni todellisuudelle: laserilla ei voitu korjata laiskan silmän näköä. Lähdin niillä säästöillä Kreikkaan lomalle.

Pärjäsin ihan hyvin ilman laseja, ja käytin niitä vain harvakseltaan. Vasta aikuisiällä oikean silmän ylikäyttö alkoi kostautua oikean silmän rasittumisena, väsymyksenä ja päänsärkynä. Taivuin kohtalooni silmälasien kokopäiväisenä käyttäjänä vasta reilu kymmenen vuotta sitten.

Vasemman silmäni näkö on edelleen kehittymätön ja täysin sumea. Sen toimimattomuus aiheuttaa myös vajaan/väärentyneen syvyysnäön. Lasit eivät tee vasemmasta silmästä paremmin näkevää: lasien tarkoitus on aktivoida vasen mukaan oikean työhön.

Muistin taas eilen nuoren minäni häpeän istuessani optikon penkkiin. Mutta istuin siinä silmätysten niin ikänäköni kuin nuoren minäni kanssa ihan tyytyväisenä, enkä enää huijannut näkötestissä.

Tulos ei yllättänyt. Lähinäköni on huonontunut hieman. Tuotetekstit ovatkin tuntuneet taas hieman pienemmiltä viime aikoina, lasit päässäkin. Laseihini vaihdetaan uudet linssit parin viikon päästä.

Fakta: huono näkö maksaa. Summa on sievoinen, kun kehysten hintaan lisätään tarvitsemani linssit ohennuksineen ja hajataittoineen – nyt vielä monitehoina.

En ollut ajatellut liisaavani silmälaseja, kunnes ohimennen sukulaismuksun juhlissa keskustelin asiasta erään fiksun naisen kanssa – terkut Katjalle. Kun vuosi sitten silmälääkäri totesi, että saatan tulevina vuosina, ikänäön kehittyessä, joutua vaihtamaan linssejä/laseja useampaan otteeseen (=maksaa monista laseista tuhansia euroja), päätin siirtyä liisaamaan lasit.

Sopimukseen on näöntarkastusten ja silmälasien hoitoaineiden ohella kuulunut kolme osaa: silmälasit, aurinkolasit ja piilolinssit, kaikki vahvuuksilla. Näön muuttuessa sopimus sisältää linssien vaihdon ja vuosittain voi vaihtaa yhdet kehykset. Itselle jää huolehdittavaksi ikänäön hyväksyminen.

Koska olen enenevissä määrin silmälasieni kanssa sinut, enkä juuri käytä piilolinssejä, päätin eilen vaihtaa ne toisiin silmälaseihin. En välttämättä kaipaa vaihtaa kehyksiä tyylin mukaan (koska tyylini on, hmm… vakio), mutta nytpä on siihen mahdollisuus.