Tällä arjen sivulla järjestetään juhlat: katetaan pitkä pöytä ja kutsutaan kylään hyviä tyyppejä. Keitetään riisipuuroa ja rakennetaan tarjolle sipsivuori. Simppeliä ja onnellista!

Viime viikkoon mahtui kahdet juhlat. Niistä ensimmäisissä uusperheemme lapsista keskimmäinen sai ylioppilaslakkinsa. Olen herkästi kyynelehtivä otus, mutta päivä yllätti silti tunteellisuudellaan. Herkistyin jo astuessani lakitustilaisuuteen, ja kyynelvirrat juoksivat viimeistään Finlandia-hymnin kaikuessa Turun tuomiokirkon holveissa. Paikka on minulle pyhä: olen saanut siellä kasteeni ja konfirmaationi, ja esiintynyt osana kuoroa tai orkesteria useasti – nyt yksi meistä sai lakkinsa siellä! Onnea oli nähdä, miten tuore ylioppilas nautti juhlistaan.

Näitä virstanpylväsjuhlia tulee harvemmin, mutta muutamia viikkoja sitten puuskahdin ääneen, että pitäisi järjestää enemmän mitä tahansa juhlia tai illanviettoja – ja että pitäisi olla enemmän perinteitä. Uusperhe joutuu usein rakentamaan omat perinteensä tyhjästä – ja koen aika ajoin pientä haikeutta perinteiden puuttumisesta.

Ratkaisu? Kutsu ihmisiä kylään ja tee se uudelleen. Ta-daa, traditio alkaa muodostua.

Juhlauhma ja sen seuraukset

Puuskahduksestani pari viikkoa sitten syntyi idea itsepäisistä puurojuhlista. Koolle kivoja pariskuntia, jotka eivät välttämättä edes tuntisi toisiaan. Turku on kuitenkin pieni – ja yhtäkkiä yksi vieraista tiesi vähintään toisen siskon.

Juhlauhmapuuskassani en ihan muistanut, että samaan viikkoon osuisivat myös ylppärijuhlat, mutta väliäkö sillä. Stressi vähenee, kun madaltaa omaa rimaa: hyvät juhlat eivät oikeastaan vaadi paljoa.

Emme stressanneet siitä, moniko pääsisi paikalle. Jos yksikin sanoisi kyllä, meillä olisi juhlat – mutta meitä olikin kymmenen! Olen pitkään haaveillut isommasta ruokapöydästä. Sitä oikeaa pöytää vielä etsiessä haimme vuokrapöydät pidentämään omaamme.

Tarjoilut

Vaikka osaan vetää överit juhlien suunnittelussa ja eritoten tarjoilujen osalta, olen viime vuosina oppinut rajoittamaan ideatulvaa. Tällä kertaa tarjoilulistalle päätyi pikaideoinnilla:

Suurin onni

Juhlien järjestäminen on ihanaa. Onnea on nähdä toisilleen tuttujen tai ennalta vieraiden ihmisten nauravan yhdessä. Etukäteen mietin, pitäisikö keksiä lautasten alle keskustelua virittäviä ideoita tai hauskoja kysymyksiä. Kiireessä tämä jäi – ja pöydän päästä sai onnellisena seurata iloista puheensorinaa, joka ei alkaakseen ideoita kaivannut. Yksi vieraista oli koonnut visan – jossain kohtaa iltaa miteltiin tonttulakkien keskikokoisuudesta. Simppeliä, ja onnellista.

Ilta oli onnistunut eikä jatkunut pikkutunneille – ja sekös nykyään on ihanaa. Kiitos vieraat. Ensi vuonna tätä voidaan kutsua traditioksi.

Joten muistiin tämä: järjestä ne juhlat. Pienet tai isot, monelle tai yhdelle. Tee ruoat itse, hommaa muualta tai järjestä nyyttärit. Harvemmin ihmisiä harmittaa tulla kutsutuksi jonkun luokse, ihan ilman juhliakin. Vaikka syömään arki-iltana riisipuuroa.

Seuraavaksi saadaankin kattaa joulu pöytään. Tänä vuonna tämä uusperhe ei juokse muiden luona, vaan perhe tulee meille. Pidennetty pöytä palaa pian!