Kategoria: Onni & ilot
-
(Ainakin) kerran kesässä.
Harvinainen tai ainakin vähemmän mediassa näkyvä mielipide: en välitä kesän säästä juuri lainkaan. En valita helteestä, mutta en sateestakaan – satun tykkäämään molemmista. Kesä syntyy pienistä asioista kelillä kuin kelillä. Tällä arjen sivulla listataan ainakin kerran kesässä -juttuja. Turun tori ja tuoreet vihanneksetPerheemme suuntasi aina lauantaisin ostoksille torille ja kauppahalliin. Kesät talvet. Tämän tavan olen…
-
Askel askeleelta tois pual.
Turun keskustassa kotiin ei koskaan ole pitkä matka, mutta molemmin puolin jokea matkaan kuuluu usein ylämäki ja puiston sivu. Tällä arjen sivulla kiivetään mutkittelevia portaita ylös kohti puistoa ja tehdään tuttavuutta itselle vielä vähän uuden kaupunginosan kanssa. Tämä sivu on omistettu kaltaisilleni kaupunkihaahuilijoille. Turku ei ole iso kaupunki, mutta sen eri alueilla on oma tuntunsa.…
-
Irtiotto arjesta.
Uskon tavalliseen arkeen ja pieniin iloihin. Haluan rakentaa perheemme arjesta sellaista, jossa vietetään paljon aikaa yhdessä. Silti välillä on hyvä ottaa konkreettinen askel irti kaikesta. Itsekseen ja perheen kanssa, mutta myös pariskuntana. Tällä arjen sivulla kadotaan kotoa, perheen pyörityksestä parisuhteen ja luonnon äärelle. Traditiomme on jokakeväinen – ja välillä syksyinenkin. Olemme suunnanneet huolella tai huolettomammin…
-
Kevät.
On kevään ensimmäinen päivä. En tarkoita vain maaliskuun alkua kalenterissa, vaan tunnetta siitä, että yksi pitkä talvehtiminen on kääntymässä kevääseen. Olen kahlannut läpi uupumuksen. Se sai alkunsa vuosia sitten. Peitin sen (itseltäni ja muilta) ajoittain hyvin ja ajoittain hyvin huonosti. Luulin useasti jo ylittäneeni sen – ja sitten tajusin, etten ollutkaan. Talvi oli pitkä, se…
-
Onnea, tänään.
En ole pessimisti, mutta väsyneenä unohdun liian helposti murehtimaan kaikesta, mikä voisi mennä pieleen kohta tai kolmen vuoden päästä. Viime viikkoina olen ollut voimaton ja surullinen. Sain kerran neuvon, että huolien iskiessä pitäisi keskittyä kuvittelemaan, miltä asiat näyttävät, kun kaikki onkin mennyt hyvin. Toinen tapa ohjata mieli huolista oikeaan suuntaan on keskittyä hyvään hetkessä, jossa…
