Olen varmaan maininnut pitkään jatkuneesta univajeestani. Syitä siihen on ollut monia ja jopa hyviä, pikkulapsiarjesta stressiin. Mutta hurraa! Viime aikoina olen nukkunut paremmin. Listasin mielessäni asioita, joilla saattaa olla asian kanssa jotain tekemistä.

1. Lisäsin ulkoilman määrää arjessa – lähdin useammin kävelylle. Autolla joka paikkaan suhaava konttorirotta, kotihiiri ja salitreenari saa arjessa aivan liian vähän raitista ilmaa! (On myös ihana ajatus, että meillä kohta on koira – ulkoilma kutsuu koiran ilmallakin)
2. Siirsin rankimmat syketreenit muutamaa tuntia aiemmaksi.
3. Aikaistin iltapalaa ja pidin huolta sen riittävyydestä. Yöllä ei ole mukava herätä siksi, että on nälkä.
4. Vetäydyin unille aiemmin. Pienimmänkin lapsen ollessa jo ”iso” en enää oikein kaipaa sitä illan hiljaista ”omaa hetkeä” (jonka myötä valvoin aina hieman liian pitkään).
5. Opin vihdoin, että minulle kahdeksan tuntia yöunta on liian vähän. Olkoonkin vuosien velka tai perustarve, päätin mahdollistaa yhdeksän tunnin unet.
6. Aloin pukea villasukat jalkaan. Lämpimät varpaat helpottavat unen tuloa. Löydän villasukat aamuisin jostain sängyn vierestä pois potkittuina.
7. Yritän edelleen vähentää puhelimen käyttöä loppuillasta. Aina ei onnistu, koska sanelen unen rajoilla päähän pälkähtävät ideat muistiin keventääkseni mieleni niiltä.
8. Tein muutoksia myös päivärutiineihin. Muutokset siinä, millä sykkeellä ja stressillä vedän päiväni läpi, on ollut iso merkitys unihyvinvointiini. Kun palautumista tekee pitkin päivää, ei iltakaan mene yhdistelmäksi ylikierrosten epätoivoista alentamista ja nukahtamisen suorittamista. Takana on myös paljon työtä omien rajojen tunnistamisen ja niiden sanoittamisen kanssa – koska pyrin ratkaisemaan juurisyitä enkä vain hoitamaan oireita. Mielenrauha on lisääntynyt monellakin tasolla.

Muutin myös aamurutiineja. Torkutuksesta en ole ihan päässyt eroon, mutta olen ehkä vääääähän parantanut siinäkin. Olen myös alkanut venytellä ja liikutella raajojani herätelläkseni kroppaa lempeämmin.

Siirsin aamun ensimmäisen kahvin aikaa töiden aloitukseen. Juon nyt yhden (aamu)kupin kahvia päivässä vähemmän. Herkkä vatsani on kiittänyt tästä – ja kahvikin maistuu jollain tapaa paremmalta, kun sitä on hetken saanut odottaa.

Tärkeimpänä: olen pyrkinyt unirytmin säilyttämiseen viikonloppuisinkin. Aina se ei onnistu, mutta hyvä syy valvomiseen on osa onnellisuutta sekin.

Ei minusta mikään superihminen ole tullut. Eikä aamunvirkku. En edelleenkään nukahda ajatuksiltani erityisen nopeasti. Herään aamuisin edelleen unisena ja herääminen vie aikaa. Sosiaalinen olento minusta tulee vasta aamupäivän aikana. Eronsa on kuitenkin siinä, onko uninen huonosti vai hyvin nukutun yön jälkeen. Yksi yö toisensa perään uneni alkoi parantua: kroppa ja mieli ”oppivat” hyvään uneen uudelleen.

Olen pohtinut sitä, kuinka paljon ”hyvä kiertyy hyvään”. Tarkoitan: voiko yksi hyvin nukuttu yö vaikuttaa seuraavaan positiivisesti? Aina ehkä ei, mutta toisinpäin yhtälö ainakin toimii: pitkään huonosta unesta kärsineenä aloin jo tottua ajatukseen, etten enää osaa nukkua. Samalla jännitin toivoessani, että seuraavana yönä uni ”onnistuisi”. Suorittaja-Sirpa -osastolta, hyvää yötä.

Norjalaisilla on hyvään uneen oma salaisuutensa: he nukkuvat ikkuna auki, eritoten talvella. Opin tämän vaihtarivuotenani Islannissa, mutta sain muistutuksen jakaessani huoneen norjalaisen kollegan kanssa työreissulla. Hän oli yöllä nukkumaan tullessaan avannut tyynyni ja pääni vieressä olleen ikkunan talvi-ilmaan. Heräsin aamulla niska kipeänä, vaikkakin hyvin nukkuneena. Konferenssireissulla Tukholman saaristossa hymyilin katsahtaessani majoitusrakennusta kohti. Norjalaisten huoneet tunnisti iltamyöhälläkin avoimena olevista ikkunoista.

Raikas ilma – parempi uni.